tiistai 7. lokakuuta 2014

Love Song - Love Song

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1972


Mitä voit kuulla rakkauslaulussa?

Love Song on yksi niistä kristillisistä yhtyeistä, jotka eivät saaneet ansaitsemaansa arvostusta aikanaan. Tämän päättelen siitä, että heidän levyjään oli erittäin hankalaa löytää CD-muodossa. Lopulta löysin tämän, mutten tarkalleen muista mistä. Tämä nimidebyytti on yksi nykyään kriitikoiden korkelle arvostamista kristillisistä pop-levyistä. En itsekään arvostanut sitä ensimmäisillä kuuntelukerroilla niin kuin nykyään. Tämä albumi vaatii aikaa, niin kuin suurin osa mahtavista ja tärkeistä levyistä.

Jo avausbiisi "A Love Song" on erittäin liikuttava ja erinomainen kappale. Tällä albumilla siis kaikki bändin jäsenet laulavat ja Love Song on saanut maineen "kristillisenä Beatlesinä" eikä turhaan. Tämän albumin osalta joka ainoa kappale tuo hymyn huulille aivan kuin maailman suosituin ja paras yhtyekin. Levyltä löytyy niin reippaita (mm. "Little Country Church", "Front Seat, Back Seat") kuin rauhallisempiakin kappaleita (mm. "And the Wind Was Low", "Feel the Love). "Welcome Back" on niin upea tuhlaajapoikatarinasta kertova kappale, että täytyy nostaa se esille. Mieleeni tulee vastaavasta aiheesta Amy Grantin tekemä kappale "The Prodigal", joka kylläkin sai itkemään surusta - Love Songin kappale taas saa hymyilemään onnesta.

Bändin jäsenet Chuck Girard, Tom Coomes, Jay Truax ja Bob Wall olivat aivan erinomainen nelikko ja on sinänsä sääli, että näitä heidän albuminsa ovat kiven takana. 70-luvun kristillisiä pop-klassikoita on vähän, joten olisi suotavaa, jos tästä tehtäisiin uusintapainos ja yritettäisiin markkinoida vähän enemmän.

1. A Love Song
2. Changes
3. Two Hands
4. Little Country Church
5. Freedom
6. Welcome Back
7. Front Seat, Back Seat
8. Let Us Be One
9. And the Wind Was Low
10. Brand New Song
11. Feel the Love
12. A Love Song (reprise)

* * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti