maanantai 17. marraskuuta 2014

Theocracy - Theocracy

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2003


Teokratia

Mielestäni demokratia on paras hallitusmuoto, jos ei oteta lukuun kuningaskuntaa. Mikä kommentti tämä on? Olenko monarkian puolella??? Uskon, että jos löytyisi hyvä ja oikeudenmukainen hallitsija, olisi jokainen järkevä sen kannalla, että Hän voisi hallita meidän asioitamme yksin valtaistuimeltaan. Valitettavasti useimmat meistä ihmisistä ovat epätäydellisiä, joten Maan päällä tämä tuskin tulee onnistumaan. Teokratia on Jumalan valtakuntaan nöyrtymistä. Jonakin päivänä tämä tulee toteutumaan täysin, toivottavasti mahdollisimman monen kohdalla, jolloin Jeesus hallitsee Taivaassa meitä ja joka kieli tulee tunnustamaan hänet herraksi. Theocracyn laulaja Matt Smith sanoo ettei nimikappale ole varsinaisesti poliittinen, vaan kertoo nimenomaan alistumisesta Jumalan tahtoon.

Theocracyn debyytti oli pitkän aikaa vaikeasti saatavilla, ellei jopa mahdoton saada. Jokaisessa paikassa, niin Amazonissa kuin Ebayssäkin ei ollut tätä CD:tä saatavilla. Onneksi 10 vuoden odotuksen jälkeen Theocracy-fanit saivat mahdollisuuden hankkia uudelleen miksatun version käsiinsä. Levy julkaistiin tavallaan Maata Näkyvissä -festivaaleilla Turussa 2013 perjantaina, jolloin Theocracy soitti alternatiivi-pommisuojassa. Lämppärinä tuolloin oli suomalainen death metal -yhtye Deuteronomium. Yllättävää kyllä, Theocracyn pitkän keikan aikana kuultiin vain yksi kappale, "Mountain", kyseiseltä albumilta. Olimme kaverini kanssa kuitenkin kappaleesta tosi haltioissamme. Alunperin "Theocracy" oli Matt Smithin sooloalbumi, mutta uudelleen miksatussa versiossa rumpukone on korvattu oikealla rumpalilla. Shawn Benson! Muuten on uskollisesti remasteroitu tuo vanha albumi.

Theocracyn debyyttilevy löytyi ehkä monien yllätykseksi erään kristillisen metallilehden 10 parhaan metallilevyn joukosta. Sama toistui myöhemmin - jälleen asialla oli fanien äänestys. Yhtyeen seuraava albumi "Mirror of Souls" sai monet kriitikotkin tunnustamaan Theocracyn hyvyyden, aina maallisia piirejä asti. Kolmas albumi "As the World Bleeds" toi lisää menestystä.

Albumi itsessään on melodista metallia tyyliin Helloween, Sonata Arctica ja Stratovarius, ehkei niin melodista kuin ne, mutta vähintään yhtä hyvää, ja jopa parempaa. Albumi on erittäin onnistunut kokonaisuus, ja se alkaa "Prelude" -introlla jatkuen nopella "Ichthus" -biisillä, josta tuli heti yksi lempibiiseistäni. Albumin kokonaisuuspituus on selvästi yli tunnin johtuen paljon kappaleista, jotka ovat yli 11 minuutin. Näitä löytyy kolme: "The Serpent's Kiss", "The Healing Hand" ja "Twist of Fate". "The Victory Dance" -kappaleesa on kelttiläisiä melodioita, ja aluksi vähän karsastin kappaletta, mutta olen nyt oppinut tykkäämään siitä. Albumi on alusta loppuun erittäin onnistunut. Yhtyeen kolme ensimmäistä albumia ovat itse asiassa todella tasokkaita, ja voisin sanoa että yhtye on parempi kuin esimerkiksi Metallica tai Megadeth alkuaikoinaan, puhumattakaan nyt varsinaisen oman genren esikuvasta Helloweenista. Saa nähdä mitä neljäs studiolevy tuo tuleessaan.

1. Prelude
2. Ichthus
3. The Serpent's Kiss
4. Mountain
5. Theocracy
6. The Healing Hand
7. Sinner
8. New Jerusalem
9. The Victory Dance
10. Twist of Fate

* * * * ½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti