sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Jaakko Löytty - Asioita joista vaietaan

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1974



Suomen "Bob Dylan" ja hänen debyyttialbuminsa.

Jaakko Löyttyä on nimitetty jopa Suomen Bob Dylaniksi joissain yhteyksissä. Sillä on varmasti tarkoitettu, että molemmat ovat legendaarisia laulajia ja lauluntekijöitä. Löytty tosin on tehnyt lähinnä hengellistä materiaalia, kun Bob Dylan taas on keskittynyt poliittiseen kannanottoon (lukuunottamatta albumeja "Slow Train Coming", "Saved" ja "Shot of Love", jotka luetaan hengellisiksi). Löytyn ansiot ovat suomenkielisen gospelin saralla kiistämättömät. Hänen musiikillinen suuntauksensa lienee lähinnä folk-painotteista, aivan kuten Dylanillakin. Jaakko Löytty on siitä harvinainen tapaus, että vaikka hän on Pekka Simojoen kanssa suomen hengellisen musiikin kärkikaartia, ei hän ole kertaakaan esiintynyt Maata Näkyvissä Festareilla, sen sijaan Simojoki on nähty useinkin paikan päällä, monesti Exit -yhtyeen kanssa.

Millainen sitten "Asioita joista vaietaan" on tyyliltään? Se on melko rosoisesti äänitetty, olihan vuosi tuolloin 1974 eikä Suomessa, varsinkaan hengellisen musiikin varmasti ollut samanlaisia äänitystekniikkaa kuin nykypäivinä. Jaakon ääni on lisäksi selvästi "heleämpi" enkä ollut tunnistaa hänen ääntänsä, kun sitä on tottunut kuuntelemaan albumeilla kuten "Toisen päivän iltana" ja "Hawash!". Kappaleen tunnelmat vaihtelevat iloisesta, jopa erittäin huumoripainotteisesta ("Kala-Pekka", "Matkamies", "Jeppe" ja "Olen... (Villi uni)" selvästi hartaampaan materiaaliin ("Tahdon kiittää Herraa", "Pieni iltalaulu" ja "19.3.-74 (Mun vapahtajain)".

Kappaleista varmasti parhaiten on jäänyt elämään "Ilouutinen", joka löytyy kaikenmaailman laulukirjoista jo, siis suomalaisista. Se on vakiinnuttanut paikkansa joululaulujen joukosta, vaikka sitä ei varmaan siksi ole alunperin tarkoitettu. Löytty on sanonut sen jopa hieman punastuttavan häntä, kun se on niin suosittu. Toinen erittäin tunnettu kappale gospel-piireissä tältä levyltä on "Tahdon kiittää Herraa", joka on ainoa tältä levyltä, jonka kuulin Mikaelin kirkon juhlakonsetissa, joka on toistaiseksi myös ainoa Jaakko Löytyn keikka, jonka olen nähnyt. Hän kun näyttää kiertävän "hengelliset teinifestarit" kaukaa, ja esiintyy lähinnä siellä missä on suurin tarve gospel-musiikille. Vaikka sinänsä, kyllä tarvetta on ihan kaikkialla.

Albumi on varmasti monien mielestä lunastanut paikkansa klassikkona, huolimatta sen rosoisesta äänityksestä. En kyllä lähtisi itse suosittelemaan sitä ihan ensimmäiseksi Löytyn albumiksi, joka kannatta tsekata, lähinnä koska "Jeppe" ja "Matkamies" voivat olla liian "häröjä". Sen sijaan "Vain yksi tie" ja "Pieni iltalaulu" voivat olla iloisia yllätyksiä. Samoin "Kala-Pekka", joka kuulemma kertoo Pekka Simojoesta. Nimibiisi voi jakaa mielipiteitä, mutta mielestäni se ottaa kantaa siihen, mistä nyky-Suomessa on lupa keskustella, ja on näin yhä ajankohtainen, sillä Jeesus ei ole maailman mielestä kaikkein rakastettavin henkilö, edelleenkään, vaikka hän uhrasi itsensä lunastaakseen meidät. "Olen... (Villi uni)" antaa humoristisen kuvan Jaakko Löytyn persoonasta. Mukaan biisiin mahtuu mm. Jaakko Ilkka sekä Aku Ankka ystävineen.

1. Ilouutinen
2. Asioita joista vaietaan
3. Niin vain on (Ylöjärvi-hymni)
4. Jeppe
5. Nyt syksy on
6. Matkamies
7. Vain yksi tie
8. Tahdon kiittää Herraa
9. 19.3.-74 (Mun vapahtajain)
10. Pieni iltalaulu
11. Olen... (Villi uni)
12. Asioita joista vaietaan II
13. Kala-Pekka

* * * * ½

2 kommenttia:

  1. Itseasiassa Löytty on esiintynyt Maata Näkyvissä-festareilla vuonna 1997, jolloin itse osallistuin kyseiseen tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Sellainen harmillinen tapaus senvuotisiin festareihin liittyy, että Glenn Kaiser oli siellä pääesiintyjänä, ja olin hänen konsertissaan tietämättäni, muistamatta asiasta yhtään mitään. :(

    Itselläni on Asioita Joista Vaietaan vinyylinmuodossa, ja omat suosikkini kyseiseltä levyltä ovat Niin Vain On (Ylöjärvi-hymni) ja Nyt Syksy On. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Melko yllättävää kuulla, että Löytty on esiintynyt MN-festareilla ottaen huomioon hänen mielipiteensä kyseisistä festareista.

      Harmi juttu tuo Glenn Kaiserin tapahtuma. Kaverini on ollut joskus Petran keikalla festareilla eikä ollut silloin fani joten hän ei muista siitä paljon mitään. Minäkään en muista Fireflightin ensimmäisestä keikasta kyseisillä festareilta oikeastaan mitään, kun en ollut silloin kuullut bändin tuotantoa.

      "Asioita joista vaietaan" on nykyään heikosti saatavilla ja aikoinaan ostin sen HuutoNetistä, muistaakseni kympillä. Onneksi oli myynnissä. :)

      Poista