Älä anna periksi!
Michael W. Smith on varmasti artisti, josta moni kristityn musiikin fani on kuullut. Monesti hänet tunnetaan joko suoraviivaisesta rokista tai ylistyksentapaisesta musiikista. Monelle voi tulla ehkä yllätyksenä tai järkytyksenä, että tämä albumi on selkeää kasaripoppia. Itse asiassa tästä tulee mieleen enemmänkin Alphavillen "Forever Young" ja Petran "Beat the System" -albumit. Petran albumista ei ollutkaan tämän levyn ilmestyessä kuin parisen vuotta kulunut. Liekö Michael ottanut vaikutteita? Sitä en tiedä, mutta levystä tuli kuuluisa ja arvostettu ajan saatossa.
Albumi löytyy sijalta 21, kun katselen TOP100 CCM-albumit listaa, joka on tehty 2000-luvun alussa. Sinänsä ei suuri yllätys, koska albumi on hieman erikoinen, jopa omituinen saundeiltaan. Albumin päällykannessa on muuten suomenkieltäkin, tosin niin pienellä, että tuskin näkyy. "Suuri kuva" on kirjoitettu taustalle myös monella muulla kielellä.
"Lamu" aloittaa tyylikkäästi albumin. Puhdasta etno-poppia on tarjolla monen biisin verran. Amy Grant on ollut kirjoittamassa tätä biisiä, joten ei ihme, että se on hyvä. Toinen kappale "Wired for Sound" on kuitenkin vielä parempi. Molemmat kappaleet ovat muuten noin kuusi minuuttia pitkiä.
"Old Enough to Know" kertoo tulemisesta tiettyyn ikään. Se on jo hieman rokimpi kappale, mutta etno-melodia kummittelee vieläkin taustalla. "Pursuit of the Dream" -kappaleen koskettiet jäävät mieleen hyvin. Tyypillistä kahdeksankymmenlukua. Erona kuitenkin, että sanoma on kristillinen. "Rocketown" on viides ja samalla rauhallisin kappale levyllä. Se on myös levyn tunnetuin kappale, vaikka varmasti jakaa mielipiteitä. Siinä on niin sanotusti "odottava tunnelma", en tiedä mistä se johtuu.
"Voices" on samantyylinen etno-pop -kappale kuin "Lamu" ja "Wired for Sound". "The Last Letter" on kuin jatko-osa kappaleelle "Old Enough to Know". Siinä kehoitetaan olemaan antamatta periksi, kun kolmannessa biisissä kysyttiin, että onko antamssa periksi. "Goin' Thru the Motions" on hauska ja samalla lähes hypnoottinen. En erityisestikään arvostanut sitä ensin, mutta nykyään se vaikuttaa tosi mukavalta vedolta.
"Tearin' Down the Wall" on lähes instrumentaalinen kappale. Kappaleessa ei ole muita sanoja kuin sen nimi, ja sekin sanotaan vain parisen kertaa. Kappale on levyn lyhin, kestäen 'vaivaiset' kolme ja puoli minuuttia. Biisiksi se on tosi härö, ja kuvaa hyvin albumin tunnelmaa. "You're Alright" päättää levyn mukavin piristävin sanoituksella. Se on selvästi levyn rokmaisin kappale.
Kokonaisuutena levy on todella hyvä. Ainoa miinus on kappaleiden pituudet, jotka saattavat olla jopa kuusi minuuttia pitkiä. Levystä muodotuu noin 50-minuuttinen, ja se on juuri ja juuri se mitä sitä jaksaa kuunnella, vaikka biisit ovatkin huolella tehtyjä. Levy on ainakin tuotettu hyvin, mutta ei silti kuulosta lattealta. Levy saattaa avutua vasta muutaman kuuntelun jälkeen, joten älä anna periksi!
1. Lamu
2. Wired for Sound
3. Old Enough to Know
4. Pursuit of the Dream
5. Rocketown
6. Voices
7. The Last Letter
8. Goin' Thru the Motions
9. Tearin' Down the Wall
10. You're Alright
* * * * ½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti