keskiviikko 3. helmikuuta 2016

G-Powered - Tahdon luottaa

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2011



Tanssi ja iloitse!

Joskus näin G-Poweredin keikan tai ehkä kaksikin, mutten muista niistä paljoakaan. Ainoat asiat jotka muistan, että paikka oli Maata Näkyvissä -festarit ja yksi kappaleista oli "Kohti unelmaa", joka löytyy tältä levyltä.

Tutustuin G-Powered -yhtyeeseen paremmin, kun Miia Rautkoski, yhtyeen solisti, ilmoitettiin HB:n uudeksi laulajaksi, sillä Johanna oli lähtenyt kyseisestä yhtyyestä pois. Täytyy myöntää, että HB:n fanina se oli melkoinen shokki, mutta hyvä asia oli ainakin se, että sitä kautta löysin kristillistä dance-musiikkia itselleni kolmen studioalbumin verran. Tästä albumista "Tahdon luottaa" on ilmeisesti julkaistu englanninkielinen versiokin, mutta sitä en ole hommannut itselleni. En ymmärrä mikseivät biisit iskeneet silloin keikalla iskeneet niin kovaa kuin levyltä. Ehkä olin keskittynyt enemmän muihin yhtyeisiin. Nyt G-Powered on yksi lempibändeistäni, vaikka pohdin miltä sen tulevaisuus näyttää.

Tämä on siis kolmas studioalbumi ja voi kai sanoa, että G-Powered sai vahvan suosion musiikkivideonkin muotoon tehdyn "Kohti unelmaa" -biisin ansiosta. Se on mielestäni edelleenkin yhtyeen paras kappale, mutta aina kun kuuntelen albumia, tajuan että siinä on niin paljon mahtavia kappaleita, joiden sanoitukset liikuttavat sisintäni todella paljon. "Kuka enää välittää" on yksi näistä kappaleista, jossa on lohduttavat sanat. No, kuka on se yksi joka välittää sinusta? Tietysti Jeesus!

Albumin biisimateriaali on erittäin tasokas. Biisien melodiat ja erityisesti sanat jäävät mieleen helposti. Monesti on itsellenikin tullut yht'äkkiä päähän soimaan jokin suomalainen kappale ja sitten tajuaa: Ahaa, se on tältä levyltä. "Ota luoksesi" on uudelleen lämmitetty kappale, joka on aikasemmin julkaistu ensimmäisellä albumilla "Odottanut oon". "Lähelläsi sun" on mahtava ja yksi henkilökohtaisista suosikeistani, samoin myös "Sä et lähde". Kimmon ja Miia yhteistyö vaikuttaa erittäin onnistuneelta tällä levyllä ja toivonkin että suomalainen dance-musiikki saisi yhden uuden albumin lisää tältä parivaljakolta tulevaisuudessa.

1. Ota luoksesi
2. Lähelläsi sun
3. Kohti unelmaa
4. Kuka enää välittää
5. Pidät huolta
6. Anna mulle siivet
7. Tahdon luottaa
8. Sä et lähde
9. Musta maa
10. Sä tiedät kaiken
11. Tän päivän

* * * * ½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti