keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

DC Talk - Jesus Freak

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1995



Tule valoon sieltä!

DC Talk oli bändi, joka aloitti hip hop-tyylillä, mutta joka lopetti rokin merkeissä. Heidän kääntymisensä räpistä rokkiin tapahtui juuri tämän albumin aikana. Vaikka kyseessä ei olekaan ihan tavanomainen rock-albumi, koska siinä on muutamia räp-osuuksia taustalla, DC Talk otti ison askeleen kohti suurempaa julkisuutta, jota edes "Free At Last" ei olisi saanut aikaan. Levyllä on paljon hittejä, mutta mikä tärkeämpää siinä ei ole yhtään heikkoa biisiä. Lisäksi kaikki nivoutuu sopivaksi kokonaisuudeksi, mikä tekee albumista paremman kuin yksittäisten biisien summan.

Albumin biiseistä tutuimpia ovat varmasti "Jesus Freak", "In the Light" ja "What If I Stumble?". Varsinkin "Jesus Freak" -kappaletta laulaja on innostunut esittämään jopa nykyisen bändinsä, Newsboysin kanssa. Se on varmasti DC Talkin tunnetuin kappale. "In the Light" ei ole paljon huonompi kappale. Aluksi tosin en oikein digannut siitä. Se on oikein iloinen kappale. "What If I Stumble?" -kappale laittaa kysymyksen ilmoille: "Mikä määrittelee meidät kristityiksi?". Vaikka kappaleessa ei tätä suoraan sanotakaan se pompahtaa taustalta mieleen. Ehkä kappale kysyy enemmän kuin vastaa, mutta joskus tarvitsemme kysymyksiä, jotta voimme miettiä vastauksia. Jos teemme toisin kuin huulemme sanovat, niin mikä meidät erottaa muista? Kappale on jokatapauksessa mahtava hitaammanpuoleinen kappale.

Aloituskappale "So Help Me God" sekä "Colored People", "Day by Day" ja "Like it, Love It, Need It" ovat kaikki mahtavia rock-biisejä. En mene niihin sen syvällisemmin, mutta Jumalassa elämisestä ja ihmisyydestä kaikki kertovat.

"Between You And Me", "What Have We Become?" ja "Mind's Eye" ovat kaikki suht' koskettavia kappaleita. Ne ovat rauhallisia, mutta sopivat hyvin levylle.

Kahta interlude-tyyppistä biisiä mietin aluksi, lähinnä niiden tarkoitusta. Nämä ovat "Mrs. Morgan" ja "Jesus Freak (reprise)". "Mrs. Morgan" on lähinnä tädin suusta kuuluva puhe, ja "Jesus Freak (reprise)" kuulostaa siltä kuin meikäläinen olisi yrittänyt laulaa nimikkobiisiä. Lopulta tajusin, että nuo ovat keventämässä tunnelmaa. Ilman näitä tämä vajaan tunnin pituinen levy voisi olla liian raskas kokonaisuus. "Alas My Love" alkaa samanlaisella melodialla kuin "So Help Me God", mutta loppuu 18 sekunnin jälkeen - luvassa on kahden minuutin hiljaisuus! Tämän jälkeen luetaan hieno, joskin hieman pelottava runo ja kappale jatkuu musiikilla, joka on sitäkin pelottavampi.

Kokonaisuutena levy on hienosti tehty, ja kuten sanottu useaan kertaan - kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Rohkea ratkaisu yhtyeeltä jättää räp taustalle ja jatkaa rock-bändinä, vaikka se ei kestänytkään kuin kahden studioalbumin verran.



1. So Help Me God
2. Colored People
3. Jesus Freak
4. What If I Stumble?
5. Day by Day
6. Mrs. Morgan
7. Between You And Me
8. Like It, Love It, Need It
9. Jesus Freak (reprise)
10. In the Light
11. What Have We Become?
12. Mind's Eye
13. Alas, My Love

* * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti