torstai 14. huhtikuuta 2011

Rebecca St. James - If I Had One Chance to Tell You Something

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2005



Meille on annettu anteeksi.

Tätä Rebeccan albumia sanottiin yhdeksi hänen huonoimmista albumeistaan. Jotkut olivat eri mieltä. Se jakoi mielipeiteitä fanien kesken. Jotkut sanoivat sen olevan kuin keskinkertaista Avril Lavignea, mutta jotkut sanoivat sen olevan jopa klassikko.

Myönnän, että suhteeni Rebeccan musiikkiin on vaihdellut. On ollut aikoja jolloin olen kuunnellut sitä paljon, toisinaan olen saattanut jättää hänen levynsä kokonaan väliin kuukausiksi. Tänään kaivoin pitkästä aikaa yhden hänen levyistään esille - jos sille annettaisiin vaikka mahdollisuus.

Olen ollut "Transform" -albumin fani pitkään. Se on Rebeccan albumeista rohkeasti erilaisin, sillä se on lähes dance-albumi. Tämä albumi on puolestaan kunnon rokkia, josta Rebecca parhaiten tunnetaan. Jo kaksi ensimmäistä avauskappaletta antavat tälle kunnon startin: "God Help Me" ja "Alive" ovat molemmat pirteitä saundiltaan eikä sanoman laadussa ole epäselvyyttä. "You Are Loved" on levyn tunnuskappale, sillä siinä lauletaan levyn nimikin. Jos Rebecca olisi yksi mahdollisuus sanoa jotakin, se olisi: "Sinua rakastetaan". "Shadowlands" oli pitkään inhokkieni listalla, mutta nyt huomasin sen paljon paremmaksi. Kenties tauko teki hyvää albumille, mutta se on vaatinut myös kuuntelukertoja.

"Love Being Loved by You" ja "I Need You" ovat molemmat olleet minun mielestäni turvallisia kappaleita, mutta nyt olen huomannut niiden jäävän vähän vähemmälle arvolle korvissani. Missään tapauksessa huonoja ne eivät ole - jälkimmäisessä tosin olisi toivonut sanoituksen olevan parempi.

"Beautiful Stranger" on kaunis, mutta murheellinen kappale. On tosi asia, että kehitysmaissa on monesti melko kurja tilanne ja toivoisimme että voisimme auttaa heitä. Emme pysty auttamaan ihan jokaista, mutta meidän täytyisi ainakin yrittää. "Thank You" on yksinkertaista mutta kaunista. Siinä kiitetään Jumalaa sydämellä. Ainoa huono kohta kappaleessa on TobyMacin räp-osuus kappaleen keskellä. "Take All Of Me" on kaunis Jumalalle-antautumiskappale.

"Forgive Me" on yksi liikuttavimmista ja koskettavimmista synnintunnustus- ja katumiskappaleista, jonka olen kuullut. Se on rauhallinen ja kai siksi kesti kauan aikaa tajuta sen arvo. "I Can Trust You" on levyn mitäänsanomattomin kappale. Vaikka Rebeccalla on kaunis ääni niin kyseistä kappaletta se ei saa kuitenkaan hyväksi. "Lest I Forget" on kaunis kappale Jeesuksen sovituksen tärkeyden tunnustamisesta.

Kokonaisuutena levy on parempi kuin sen maineensa. Monet kappaleista ovat suorastaan piristäviä ja Rebeccalla on kaunis, naisellinen ääni. Positiivinen ajatusmaailma paistaa levyllä - ja todellakin on tärkeää tietää, että sinulle on annettu anteeksi - ja että sinua rakastetaan, enemmän kuin voit ikinä kuvitella.

1. God Help Me
2. Alive
3. You Are Loved
4. Shadowlands
5. Love Being Loved by You
6. I Need You
7. Beautiful Stranger
8. Thank You
9. Take All of Me
10. Forgive Me
11. I Can Trust You
12. Lest I Forget

* * * ½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti