lauantai 2. huhtikuuta 2011

Randy Stonehill - Return to Paradise

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1989



Valmiina lähtemään!

Randy Stonehillin "Return to Paradise" on jatko-osa hänen 70-luvulla julkaistulle albumille "Welcome to Paradise". Yhteistä molemmille on myös se, että albumit löytyvät 100 parhaan CCM-albumin joukosta - tai ainakin niin oli noin 10 vuotta sitten.

Randyn kitararock on parhaimmillaan kaunista kuunneltavaa, niin kuin "Welcome to Paradise" -levyllä, jonka oli tuottanut Larry Norman. Sen sijaan tätä jatko-osaa on ollut tuottamassa niin ikään tunnettu CCM-laulaja Mark Heard. Albumi on selkeästi erilainen. Se on hyvin samanlainen kuin Heardin "Second Hand" tai "Dry Bones Dance". Siinä on jopa biisi "Strong Hand of Love", josta Mark Heard parhaiten tunnetaan. On vaikeaa itse asiassa sanoa kumpi on laulettu ensin - niin samoihin aikoihin "Dry Bones Dance" ja tämä albumi on julkaistu. Varmaa on kuitenkin se, että Randyn versio ei ole yhtä koskettava kuin Markin.

Albumin aloitus on jo melko keskinkertainen. "Starlings" on hyvä kappale, mutta "Welcome to Paradise" -albumilla julkaistuna se olisi ollut albumin huonoimpia biisejä. "Stand like Steel" tuo sen sijaan paljon ryhtiä ja rohkaisua albumille. Randyn kitaran käsittely tuo mieleen vanhat klassikot kuten "Keep Me Runnin'" ja "I've Got News for You". Kaksi rauhallisempaa biisiä albumilla sen jälkeen ovat molemmat hyviä ja taitavat myös olla cover-biisejä.

"You Can Still Walk Tall" on erittäin rohkaiseva kappale. Se johtunee paljon "True Blood"-kappaleessa käsitellystä Jeesuksen verestä, jonka ansiosta olemme vapaat synnin kahleista.

"Christmas at Denny's" on koko levyn masentavin kappale. Paitsi että se on liian pitkä - melkein kuusi minuuttia - siinä on myös musertavat sanat. Tuntuu kuin koko maailma kaatuisi päälle. Ja sen pitäisi olla vielä joululaulu! "Love Tells No Lies" sen sijaan yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on - piristävää äskeisen jälkeen.

"Weight of the Sky" on melkein acapella - vain hypnoottinen rummutus taustalla tuo rytmiä siihen. "Ready to Go" on hyvä päätös albumille. Se on hiukan kantrahtava ja tosi piristävä.

Kokonaisuutena albumi on ihan hyvä, mutta vähän liian pitkä. Siitä olisi hyvin voinut jättää pari biisiä pois. Randyn ääni on säilynyt suht' hyvänä ikään nähden, mutta taivaita ei tällä tavoiteta enää. Mark Heardin kädenjälki näkyy tällä albumilla vahvasti. Uskon, että jos Larry Norman olisi tuottanut tämän albumin, se voisi olla minun makuuni vielä enemmän.

1. Starlings
2. Stand Like Steel
3. I Don't Ever Want to Live Without You
4. Friend of Old
5. You Can Still Walk Tall
6. True Blood
7. Strong Hand of Love
8. Christmas at Denny's
9. Love Tells No Lies
10. Weight of the Sky
11. Ready to Go

* * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti