keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Delirious? - King of Fools

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1998



Historian tekijät?

Delirious? -yhtyeen musiikkiin törmäsin ensimmäistä kertaa varsinaisesti silloin, kun kummitätini laittoi soimaan jonkin CD:n heiltä. En muista albumin nimeä enkä laittanutkaan sitä merkille silloin. Siitä on aikaa melkein kymmenen vuotta - silloin en osannut arvostaa tämän tyylistä musiikkia.

Yhtyeen musiikista tulee helposti mieleen U2. Vaikka molemmat ovat aloittaneet kristillisinä yhtyeinä, ei U2:n kaikkia albumeja voi pitää ainakaan evankelioivina. Lähinnä U2:lta "October" ja "The Joshua Tree" ovat sellaisia. Delirious? on sen sijaan suorastaan omistautunut kristillisen sanoman levittämiseen. Tällä debyytillä "King of Fools" bändi sai jo monia faneja, ja monet albumin kappaleista säilyivät ihan viimeiseen saakka livesuosikkeina.

"Sanctify" aloittaa albumin todella lupaavasti. Sen hidas melodia on hyvin tunnelmallinen. "Deeper" oli yhtyeen ensimmäisiä hittejä, mutta jotenkin sen sanoitus on mielestäni liian perinteinen. Toisaalta se on melodialtaan hyvä, niin kuin avausraitakin. "Revival Town" jatkaa albumin kovaa linjaa. "All the Way" ja "August 30th" ovat vähän rauhallisimpia kappaleita. Jälkimmäinen näistä on mielestäni albumin heikoin raita - siihen ei pääse kiinni millään. Kappaleessa ei ole kunnollista kertosäettä, lisäksi se tuntuu samantyyppisen "All the Way" -kappaleen jälkeen jopa huonolta.

"Promise" on kunnon rymistelykappale. Siinä jos missä tuntuu bändin rock-henkisyys pääsevän voimiinsa. "King or Cripple" on merkillinen kappale. Siinä on rauhallisia osuuksia, mutta yhtäkkiä kuin tyhjästä kappale alkaa rokkaamaan täysillä. "Hands of Kindness" on rauhallinen ja koskettava kappale. "Loudet Than the Radio" ja "White Ribbon Day" ovat molemmat samantyyppisiä kappaleita, joten niiden peräkkäin laittaminen vähän kummastuttaa. Silti, molemmat ovat hyviä melodioiltaan, joten ne eivät syö toisiaan.

"King of Fools" -kappaleessa pohditaan ihmisen suhdetta Pahaan ja Hyvään. Kumpi voittaa lopulta? Meillehän tämä on selkeä asia - Hyvä voittaa, mutta annatko Sinä valheen voittaa? "History Maker" oli yhtyeen suosituimpia live-kappaleita. Se on kieltämättä erinomainen ja yksi albumin kulmakiviä. "What a Friend I've Found" on hieno, rauhallinen lopetus albumille. Sen sanoitukset on suorastaan omistettu Jeesukselle - parhaalle ystävällemme.

Kokonaisuutena albumi on tosi hyvä kokonaisuus. Siinä ei ole montakaan suurta klassikkoa minun mielestäni, mutta ei liioin huonojakaan kappaleita. Albumin biisejä olisi voitu hieman karsia, sillä 64-minuuttinen kokonaisuus ei välttämättä avaudu helposti. Biisit on kuitenkin hitsattu hyvin yhteen eikä lepotaukoja taida löytyä.

1. Sanctify
2. Deeper
3. Revival Town
4. All the Way
5. August 30th
6. Promise
7. King Or Cripple
8. Hands of Kindness
9. Louder Than the Radio
10. White Ribbon Day
11. King of Fools
12. History Maker
13. What a Friend I've Found

* * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti