sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Petra - Back to the Street

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1986



Mieluummin hölmö ihmisten silmissä kuin Jumalan silmissä!

Moni Petran faneista oli varmasti ihmeissään tai jopa järkyttynyt, kun herkästi laulava Greg X Volz oli vaihtunut vähän karheamman äänen omistavaan John Schlittiin. Tämä on ensimmäinen Schlittin kanssa tehty Petran täyspitkä albumi. Sen tärkeyttä Petralle voi vain arvailla.

Heti ensimmäisillä kuuntelusekunneilla valtaa järkytys; Tämähän muistuttaa enemmän "Beat the System" -albumia kuin mitään John Schlittin aikaista albumia. Sanoitukset ovat tietenkin vahvuus tällä levyllä, mutta kun kuuntelee melodiaa, tulee mieleen etnopop-musiikki. "Back to the Street" -avausraita on kaikesta huolimatta todella kova biisi. "You Are I Am" on muuten hyvä, mutta sanoitus on kertosäkeessä junnaava, lauletaan vain kappaleen nimeä. Kyllä, tajusimme että Jumalalta kysyessä kuka hän on saa vastauksen "Minä olen"! "Shakin' the House" on silti levyn heikoin biisi. Sen junnaus kertosäkeessä on samaa luokkaa kuin tokan kappaleenkin, mutta melodia sitäkin huonompi. "King's Ransom" on yksi mahtavimmista Petran 80-luvun kappaleista, ainakin sanoituksellisesti. Siinä muistetaan, että Jumala maksoi meistä täyden hinnan lunastamalla meidät. Biisi on melko rauhallinen ja sopii kovien rokkibiisien jälkeen.

"Whole World" on ihan mukava kappale. Tässä biisissä taustalaulujen äänet korostuvat entisestään. "Another Crossroad" on turvallinen rock-kappale, mutta ei minua paljon hetkauta. "Run for Cover" -kappaleen melodia on niin hauska, että tekisi mieli nauraa. Biisi on silti melko peruskamaa. "Fool's Gold" on sanoituksellisesti lähes riemuvoitto, kenties siksi että se perustuu suurilta osin Raamattuun. "Altar Ego" on kohtalainen biisi. "Thankful Heart" on mukava balladi ja yksi levyn parhaista ja tunnetuimmista biiseistä.

Kokonaisuutena albumi on Petran 80-luvun aikaisista albumeista huonoin, muttei silti mikään täystuho. Biisit ovat kasaripoppia. Joskus tätä kuunnellessani mietin: "Miltähän tämä olisi kuulostanut rokkaavana". Ongelma on siis sama kuin edellisellä studioalbumilla "Beat the System". Silti, Petran pitäisi tarkoittaa kalliota eli rokkia!

1. Back to the Street
2. You Are I Am
3. Shakin' the House
4. King's Ransom
5. Whole World
6. Another Crossroad
7. Run for Cover
8. Fool's Gold
9. Altar Ego
10. Thankful Heart

* * * ½

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti