perjantai 4. joulukuuta 2015

Point of Grace - Directions Home (Songs We Love, Songs You Know)

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 2015


Matkalla kotiin

Minun täytyy tunnustaa, etten ole suuri cover-albumien ystävä. Ajatus siitä, että halutaan rahastaa toisten biiseillä, on väistämättä mielessäni kun kuuntelen kokonaisia levyjä täynnä vanhoja kappaleita, vaikka kyseessä olisikin jokin suosikkiyhteeni tai -artistini. Uskon silti, että Point of Grace haluaa tehdä koko sydämestään kunniaa Jumalalle näillä kappaleilla. Levyn nimeä en silti tajua. "Songs You Know" -osio menee nimestä vähän haaskuulle, sillä minun täytyy tunnustaa, etten tuntenut ennen tämän levyn hankintaa yhtään ainoatakaan kappaletta levyn yhdeksästä cover-biisistä. Yksi uusi biisikin tässä on, nimittäin nimibiisi "Directions Home", jossa on mukana Vince Gill - siis yhteensä kymmenen biisiä joita en ollut kuullut aikaisemmin.

Levyn alkuperäisesittäjät ovat yhtä lailla minulle tuntemattomia. Carrie Underwood, jolta on valittu "Something in the Water", on yksi harvoista nimistä joita olen kuullut. Miley Cyrus, jolta taasen on otettu levyn päätösbiisi "The Climb", on tullut tutuksi muista kuin musiikillista ansioistaan, vaikka tunnustan että minulla on ollut yksi hänen levyistään joskus. Cindy Morganin tiedän myös (minulla on yksi levy häneltä hyllyssä), ja häneltä on otettu "Two Roads", kappaleeseen on otettu vierailevaksi tähdeksi Ricky Skaggs. Loput kuusi nimeä ovat minulla täysin vieraita, mutta mainittakoon tässä: Lennon ja Maisy Stella (A Life That's Good), Wynonna Judd (Only Love), Wayne Watson (Friend of a Wounded Heart), Matt Maher (Lord, I Need You), Phillip Phillips (Home) ja Trace Adkins (You're Gonna Miss This).

Huolimatta siitä, että kappaleet ja suurin osa alkuperäisesittäjistä ovat minulle tuntemattomia (tai ehkä juuri tästä syystä), Point of Gracen cover-levy on minulle positiivinen yllätys. Yhtye on yhden jäsenen erottua tehnyt aikalailla huonoakin materiaalia, tosin erittäin hyvääkin. Kolmikko korjaa cover-levyllä yllätyspotin. Heidän lauluäänensä ovat erittäin yhteensopivat ja mahtavat. Albumi on tuotettu juuri oikeanlaisesti. Kappaleet on valittu pitäen huoli siitä, ettei yhtye laula sellaista mikä sotii heidän uskoansa vastaan ja hengellinen sanoma tulee vahvasti esille. Heti ensimmäinen kappale "A Life That's Good" kertoo siitä, kuinka meillä on asiat hyvin. Emme tarvitsisi enempää kuin meillä on. "You're Gonna Miss This" on niin ikään mukava kappale kertoen nuorten kärsimättömyydestä aikuiseen elämään. "Directions Home" on tosiaan uusi kappale, mutta se ei ollenkaan kalpene muiden rinnalla. Yhtye on nyt tehnyt loistavan cover-albumin ja nyt kannatta miettiä seuraavaa askelta tarkoin.

1. A Life That's Good
2. Only Love
3. Directions Home
4. Something in the Water
5. Friend of a Wounded Heart
6. Lord, I Need You
7. Home
8. You're Gonna Miss This
9. Two Roads
10. The Climb

* * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti