perjantai 4. helmikuuta 2011

Amy Grant - Age to Age

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1982



Ajasta aikaan

Amy Grant on varmasti kautta aikain suosituin naisartistin CCM:n saralla. Ei voi olla kristilliseen musiikkiin perhetynyttä ihmistä, joka ei tunne häntä. Tämä oli yksi viidestä albumista, jotka hänellä oli 100 parhaan CCM-albumin listalla. Tämä oli myös ensimmäinen Amy Grantin studioalbumi, jonka hommasin. 90-luvun alussa listattiin myös kristilliset albumit, ja tämä oli silloin sijalla viisi. Onko ajan hammas kuluttanutta albumia? En usko siihen, sillä lähes kaikki kristityt jota sitä ovat kuunnelleet, ovat tykänneet siitä, ja biisit "Sing Your Praise to The Lord" ja "El-Shaddai" ovat molemmat 100 parhaan biisin joukossa.

Alku alkaa leppoisasti. "In a Little While" alkaa rauhallisesti, mutta kertosäe on jo paljon voimakkaaman kuuloinen. Biisi muistuttaa meitä tosiasiasta, että elämä maanpäällä on joka tapauksessa hyvin lyhyt verrattuna iankaikkisuuteen, jonka Jeesukseen uskovat tulevat viettämään oikeassa kodissaan. "I Have Decided" on jo paljon mahtipontisempi kappale. Taustakuoro on isossa roolissa biisillä, mutta uskon että jopa ilman sitä tämä biisi olisi erinomainen. Biisin sanoma on selkeä; Pitää unohtaa omavanhurskaus, sillä omilla teoilla ihminen ei voi päästä Taivaaseen ainoastaan Jeesuksen kautta meillä on pelastus.

"I Love a Lonely Day" kertoo Jumala-suhteen tavoittelemisesta viettämällä aikaa Hänen kanssaan. Me tarvitsemme yksinäisiä hetkiä, jolloin ajattelemme vain Jumalaa. Biisi on hidastempoinen.

"Don't Run Away" ja "Got to Let It Go" ovat samantapaisia kappaleita. Molemmat kertovat Jumalaa seuraamisen valinnasta, ja molemmissa taustakuoron laulua siirtämällä Amyn laulun jälkeen on saatu aika jännän kuuloiset saundit. "Fat Baby" on levyn huumoriosastoa, ehkä kyseessä jopa on kasteeseen kantaaottava kappale jollain tavoilla, mutta sen saa tulkita ihan itse, jos haluaa.

"Sing Your Praise to The Lord" on mahtipontinen ylistysbiisi muistuttaen tyyliltään kappaletta "I Have Decided". Molemmat kappaleet ovat erinomaisia, mutta tämä on paljon kuuluisampi, ja ehkä hiukan positiivisempi.

"El-Shaddai" on tämän albumin tunnetuin kappale, ja varmasti monen ihmisen 10 CCM-suosikkibiisin joukossa. Rauhallisesta melodiasta huolimatta näen siinä erittäin positiivisen sanoman Jumalan armosta. Tosin biisi kuulostaa myös surulliselta, koska ihminen on edelleen se sama, joka ei näe Jumalan suuruutta.

"Raining on the Inside" ja "Arms of Love" ovat molemmat rauhallisia kappaleita, mutta "Arms of Love" on paljon lohduttavampi. "Raining on the Inside" kertoo siitä, miten Jumalan Sana lohduttaa ihmistä surun hetkellä, joten sekään ei ole ihan toivoton kappale.

Kokonaisuutena levyn pitäisi löytyä jokaisen kristillistä pop/rock-musiikkia diggaavaan levyhyllystä, sillä se on monipuolinen kokonaisuus. Vaikka levyllä ei ole mittaa edes 40 minuuttia, se onnistuu käsittelemään Jumalaa ja ihmistä todella monipuolisesti.

1. In a Little While
2. I Have Decided
3. I Love a Lonely Day
4. Don't Run Away
5. Fat Baby
6. Sing Your Praise to The Lord
7. El-Shaddai
8. Raining on the Inside
9. Got to Let It Go
10. Arms of Love

* * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti