tiistai 8. helmikuuta 2011

Twila Paris - Kingdom Seekers

Alkuperäinen julkaisuvuosi: 1985



Herran istutukset

Twila Paris ei varmasti ole tuttu nimi monellekaan suomalaiselle kristitylle. Silti häntä arvostetaan todella paljon USA:ssa ja sen ulkopuolellakin. Syynä saattaa olla myös se, että hänen huippukautensa osuu 80-luvun puolelle. Tämän naislaulajan levy "Kingdom Seekers" löytyy CCM-TOP100:sta sijalta 57, mutta kuinka hyvä albumi se itseasiassa on? Lunastaako se odotukset?

Albumi alkaa suht' iloisesti "Runner" kappaleella. Erityisesti jää mieleen taitavasti menevät kosketinkuviot biisin kertosäkeessä. Kappale kertoo taistelemisesta, mutta ei yksin, vaan Herra on vierellä, jotta pääsemme perille Jumalan valtakuntaan. Seuraava kappale "Center of Your Will" on paljon rauhallisempi. Sen joistakin osista tulee mieleen erehdyttävästi ruotsalaisbändi ABBA. "Tellin' the Truth" kertoo nimensä mukaisesti totuuden kertomisesta, mutta ei loukkaavassa vaan rakentavassa ja rakastavassa mielessä. "Language of Disciples" on samantyylinen biisi ja sivuaa edellisen kappaleen aihetta siinä mielessä, että rakkaudella puhumisesta tässä lauletaan.

Viides kappale "Lamb of God" kertoo mistäpä muustakaan kun Jeesuksesta, Jumalan karitsasta sekä hänen ristiinnaulitsemisesta. Tämä on muuten yksi arvostetuimmista biiseistä Twila Parisin tuotannossa, eikä syyttä. "The Child Inside You" on levyn heikoin kappale. Se ei tuo musiikillisesti mitään uutta, mutta muistuttaa meitä siitä, että me kaikki olemme Jumalan lapsia, jos otamme vastaan hänen poikansa, Jeesuksen. "Breaking My Heart" oli yhdessä vaiheessa lempikappaleeni levyltä, ja on yhä yksi niistä. Se on kuitenkin niin surullinen, että aika on aavistuksen horjuttanut sen paikkaa. Onhan siinä toki toivonpilkahdus, kun pääsee aloittamaan alusta, puhtaalta pöydältä. "It All Goes Back" on avauskappaleen tavoin todella menevä biisi. Twila muuten laulaa suoraan Jumalasta enemmän kuin keskimääräinen CCM-artisti, mutta onhan se hyvä että erilaiset painotukset tulevat esille.

"Release of the Spirit" on levyn ainoa instrumentaalikappale. Se on erittäin positiivisen kuuloinen ja saa iloiselle mielelle - tuoden jonkinlaisen turvan tunteen. "He Is Exalted" alkaa heti perään, ja kuten "Lamb of God", tämä on Twila Parisin yksi tunnetuimmista kappaleista. Todella mukava ylistyslaulu! Albumin päättää "Faithful Men", joka on suht' rauhallinen.

Kokonaisuutena levy on erinomainen. Twilan ääni on mahtavan kuuloinen ja sopii musiikkiin, vaikka aluksi pelkäsin, että hänen laulamistyylinsä olisi liian "leidimäinen". Levy kestää vähän yli 40 minuuttia, mikä on todella hyvä asia, sillä sen kokoisessa albumissa on juuri sopivasti kuunneltavaa eikä ehdi kyllästymään. Levy on tuotettu myös todella hyvin, siinä on mainio 80-luvun saundi. Kehoitan tutustumaan tähän albumiin.

1. Runner
2. Center of Your Will
3. Tellin' the Truth
4. Language of Disciples
5. Lamb of God
6. The Child Inside You
7. Breaking My Heart
8. It All Goes Back
9. Release of the Spirit
10. He Is Exalted
11. Faithful Men

* * * * *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti